Puhvelisammakko
Kaloula pulchra

Puhvelisammakko. © Sammakkolampi.net

Ulkoasu: Puhvelisammakko on tukeva, hyvin konnamainen sammakko. Koiraat saavuttavat 6-7 sentin pituuden, naaraiden kasvaessa suuremmiksi, jopa lähelle kymmenen sentin kokonaispituutta. Lisäksi puhvelisammakko näyttää helposti todellista kokoaan suuremmalta, sillä se voi olla lähes yhtä leveä kuin pitkäkin, ja voi päältä katsoen näyttää jopa pyöreältä. Suoraan sivulta katsoen eläin ei kuitenkaan ole korkea, ja kiipeillessään oksien ja muiden esteiden yli, se voi näyttää jopa ketterältä.

Puhvelisammakko ei ole kirkasvärinen, mutta silti sitä voi luonnehtia väritykseltään kauniiksi. Selkä on harmaan tai oliivin ruskea ja siinä voi olla tummempia läiskiä tai renkaita. Selkein tuntomerkki on kuitenkin eläimen päästä silmien takaa lähtevät kaksi leveää ja selkeärajaista vaaleampaa juovaa, jotka kulkevat eläimen kylkiä pitkin aina takajalkojen juureen saakka. Juovien väritys voi hieman vaihdella yksilöittäin. Perusväri on vaalean ruskea, mutta ne saavat usein kermanvärisiä, kellertäviä tai punertavia sävyjä. Myös vallitsevien ympäristön olosuhteiden on todettu jonkin verran vaikuttavan juovien väritykseen, joten väri voi vaihdella yhdelläkin yksilöllä.

Puhvelisammakko. © Sammakkolampi.net Vaalean juovan alapuolella on vielä selän väriset tummemmat alueet, ennen kuin väri alkaa vaaleta. Vatsa on vaalea, ja siinä on haaleaa ruskehtavaa marmorikuviointia. Selän yläosa on melko tasaisen sileä, mutta lähempänä vatsaa, erityisesti eläimen takaosassa on havaittavissa rupikonnamaista, hyvin pientä ja karheaa "rupea".

Puhvelisammakon päätä voisi kuvata ulkonemaksi muuten soikeassa ruumiissa. Kuono on tylppä, ja sieraimet lähellä toisiaan. Tärykalvo ei erotu. Silmät ovat suuret ja tummat kellertävät, jopa kullan väriset. Pupilli on pyöreä.

Jalat ovat lyhyet, kaivautuvalle eläimelle hyvin sopivat. Takajalkojen kantapäissä on pienet sarvimaiset kannukset, joiden avulla eläin voi kaivautua takaperin maahan hyvinkin nopeasti. Sormien päissä on hyvin pienet, lehtisammakkomaiset laajentumat. Nuorilla yksilöillä on sekä varpaiden, että sormien välistä löydettävissä räpyläntapaiset, mutta eläimen aikuistuessa ne surkastuvat etujaloista kokonaan, eikä takajalkoihinkaan niistä jää niistä kuin aavistus pisimmän varpaan ympärille.

Levinneisyys: Puhvelisammakon luontainen elinalue alkaa Nepalin tienoilta, ja jatkuu itään Etelä-Kiinaa myöten. Eteläsuuntaan levinneisyysalue jatkuu Taka-Intian niemimaan poikki Indonesiaan, aina Borneoon ja Sulawesiin saakka.

Elintavat: Luonnossa puhvelisammakot viihtyvät ihmisasutuksen läheisyydessä puistoissa, puutarhoissa ja kylien lähialueilla. Jopa siinä määrin, että niitä harvoin löytää asutuksen ulkopuolelta. Niillä alueilla, joilla näitä sammakoita elää, niiden löytäminen ei ole hankalaa. Ihmisasutuksen läheisyydessä on erilaisia valon lähteitä, jotka pimeän aikaan houkuttelevat hyönteisiä ympärilleen. Ja hyönteiset houkuttelevat valon kajoon puhvelisammakoita, joita voi yhden valopylvään juurelta löytyä suuriakin määriä. Päivät ne viettävät piilopaikoissaan kyhjöttäen, usein osittain karikkeeseen kaivautuneina.

Puhvelisammakko turpeeseen kaivamassaan kolossa. © Sammakkolampi.net Verkkaisesti liikkuva sammakko on helppo saalis saalistajille. Puhvelisammakko käyttää puolustautumiseen samantapaisia konsteja kuin monet muutkin sammakkoeläimet. Ensinnäkin ne voivat pelästyessään tyhjentää suolensa nopeasti, mikä varsinkin kimppuun hyökänneen eläimen suussa aiheuttaa hyökkääjälle ikävän makuisen ja hajuisen yllätyksen. Lisäksi sammakko pystyy erittämään ihonsa rauhasista pahan makuisia eritteitä, jotka tällä lajilla ovat tavallista tahmeampia. Kirjallisuudessa varoitellaan saamasta eritettä käsilleen, sillä sitä on vaikea pestä pois, eikä siitä pääsee eroon kuin ajan kanssa kulumalla.

Onneksi puhvelisammakot kuitenkin kesyyntyvät helposti eivätkä ne yleensä säiky normaalissa käsittelyssä, joten eläimen erilaisiin puolustautumiseritteisiin ei käytännössä yleensä joudu tutustumaan. Oman eläimemme saimme valmiiksi terraarioelämään tottuneena, eikä se koskaan ole ruiskinut tai tahmannut meitä minkäänlaisilla eritteillä.

Ääntely: Lajin suomalaisen nimen kerrotaan juontuvan eläimen ääntelystä, joka kuulostaa lähinnä tuskaiselta naudalta tai puhvelilta.

Hoito terraariossa: Puhvelisammakko on maan kamaralla ja maan alla viihtyvä laji, joten sille sisutetaan konnamainen terraario, jossa on pohjapinta-alaa vähintään 40 x 70 cm ja mahdollisuus kaivautumiseen.

Puhvelisammakko. © Sammakkolampi.net Kaakkois-Aasian trooppisista oloista tuleva laji vaatii melko lämpimän terraarion. Lämpötilan tulisi pysytellä jatkuvasti 25-30 asteen välillä. Lisäksi on tärkeää, että kosteus pysyy korkeana. Lämpömatto ja säännöllinen sumutus auttavat sopivan ilmaston ylläpidossa. Myös pohjamateriaalin on hyvä pysyä, ei märkänä, mutta kosteana. Pelkkä korkea ilmankosteus ei siis yksin riitä.

Puhvelisammakoiden ruokinta ei ole ongelma. Ne oppivat nopeasti olemaan pelkäämättä niitä ruokkivaa kättä, ja syövät mielellään monenlaista selkärangattomia otuksia. Eläin pyydystää otukset sammakkomaisen tapaan sinkoamalla ulos tahmean kielensä, johon saaliseläimet tarttuvat. Vaikka sammakko näyttää suhteellisen suurikokoiselta, sen suu on pieni, eikä se ei pysty syömään kovin paljon sirkkaa paksumpia ruokaeläimiä. Oma yksilömme on hyvin tarkka siitä, että ruoka on elävää ja liikkuu aidon näköisesti, mutta kirjallisuudessa kerrotaan puhvelisammakoiden oppivan myös syömään kuollutta ruokaa.

Lisääntymisestä: Itsellämme ei puhvelisammakon lisääntymisestä ole omakohtaisia kokemuksia, joten tämä kappale pohjautuu täysin kirjallisuudesta löytyviin kuvauksiin. Niitäkään ei ole kovin monia, sillä laji on ilmeisen hankala saada lisääntymään vankeudessa. Valtaosa Euroopan lemmikkieläinkaupassa liikkuvista puhvelisammakoista onkin ilmeisesti luonnosta pyydettyjä.

Luonnonoloissa puhvelisammakon lisääntymisen laukaisevat monsuunisateet, joita edeltää lyhyt kuivempi ajanjakso. Tätä simuloimalla lisääntymisvietti on mahdollista laukaista terraariossakin: parin viikon kuivemman kauden jälkeen terraariota tulee sumuttaa voimakkaasti, ja samaan aikaan siellä olevan vesialueen kokoa aletaan kasvattaa. Ihanteellisinta olisi, jos eläimet voitaisiin siirtää suurikokoiseen ja rauhalliseen sadekammioon, jossa sateena tulevan veden voisi antaa luonnollisella tavalla tulvia altaan pohjalle.

Sateen tauottua urokset siirtyvät mataliin tulvavesiin kurnuttamaan. Puhvelisammakko on niin tukeva ja lyhytraajainen, ettei sammakoiden perinteinen amplexus toimi lisääntymisasentona. Uroksen kädet eivät ylety naaraan ympärille, eikä uros näin pysty pitämään itseään naaraan selässä soidinmenojen aikana. Niinpä uros erittääkin vatsapuolensa rauhasista tahmeaa ainetta, jolla se liimaa itsensä kiinni naaraan selkään. Liima on niin voimakasta, että jos sammakot kudun aikana yrittää väkisin irrottaa toisistaan, se aiheuttaa molemmille eläimille vakavia vaurioita. Eläimet voivat pysyä toisiinsa liimattuina jopa päiviä, kunnes naaras on valmis kutuun. Muninnan jälkeen liiman ote irtoaa ja eläimet vapautuvat toisistaan. Naaraan selkään liimautumista harrastavat puhvelisammakon lisäksi monet muutkin ahdassuusammakoiden heimon eläimet. Joillakin lajeilla liima on niin voimakasta, ettei se irtoa edes ajan kanssa, vaan eläinten on luotava nahkansa päästäkseen irti toisistaan.

Puhvelisammakon munat kelluvat pienissä möykyissä veden pinnalla ja myös niitä peittävä hyytelökerros on tahmea. Yhteensä munia voi olla useita satoja. Kun kutu on laskettu ja sammakot irtautuneet toisistaan, tulisi kutu siirtää altaaseen, jonka lämpötila on 21 asteen tietämillä. Tässä lämpötilassa toukat kuoriutuvat vuorokauden kuluessa. Nuijapäille voi syöttää akvaariokalojen poikasille tarkoitettuja kuivaruokia tai hyvin pienikokoista elävää ruokaa. Toukat kehittyvät nopeasti, ja parhaimmillaan jo kahden viikon päästä ne läpikäyvät muodonmuutoksen ja pienet sammakot nousevat vedestä maalle.

Luonnossa nämä sammakot elävät alueilla, joilla sadekauden aikana syntyvät lisääntymislampareet kuivuvat nopeasti, eikä poikasilla yksinkertaisesti ole aikaa kuukautta pidempään vedessä oleskeluun. Jos kuivakausi iskee heti nuorten eläinten noustua vedestä, voivat ne aloittaa maaelämänsä kaivautumalla maan sisään odottamaan seuraavia sateita. Terraario-oloissa tätä ei kuitenkaan kannata päästää tapahtumaan, vaan poikaset on syytä siirtää kosteaan terraarioon, ja alkaa ruokkia niitä sopivan kokoisilla ruokaeläimillä.

Puhvelisammakot saavuttavat myös lisääntymiskyvyn melko nopeasti, eikä koko elämänkiertokaan ole valtaisan pitkä. Kirjallisuudesta löytyvä ikäennätys lajille on 11 vuotta.

© 2005 Niina & Joonas Gustafsson
www.sammakkolampi.net/konnamaiset