Akvaarion sisustaminen

Teknisten laitteiden lisäksi akvaarioon tarvitaan sisusteita. Sisustuksen tehtävä on luoda eläimille niiden tarvitsemia piilo- ja oleskelupaikkoja, sekä tehdä altaasta ihmissilmää miellyttävän näköinen katsella.

Altaan sisustaminen alkaa aina pohjamateriaalista. Sammakoiden akvaarion pohjalla käytetään usein akvaariosoraa. Sorassa on kuitenkin se riski, että jos sammakot epähuomiossa nielevät sitä, voivat suolistoon juuttuvat pikkukivet aiheuttaa kohtalokkaan suolitukoksen. Kääpiökynsisammakoiden altaaseen on helppo löytää niin suurirakeista soraa etteivät sammakot millään pysty sitä nielemään, mutta suurempien lajien kohdalla riski on vaikeampi kiertää.

Kuva: © Sammakkolampi.net
Kennosammakko hiekkapohjalla.

Niille hieno hiekka, joka syötynä kulkee sellaisenaan suoliston läpi, olisi turvallisempi vaihtoehto. Tai jos haluaa päästä vielä helpommalla voi altaan pohjalle laittaa muovisen, vettä kestävän "terraariomaton", palan muovista ritilimäistä kylpyhuonemattoa tai muuta vastaavaa materiaalia. Nämäkin sitovat irtoroskia ja ulosteita itseensä, mutta ovat hiekkaa tai soraa huomattavasti helpompia puhdistaa.

On pohjalla mitä tahansa, tai ei mitään, sinne kerääntyy ulosteita ja muuta roskaa. Jos pohjalla käyttää hiekkaa tai soraa, tulee sitä puhdistaa lappoon kiinnitettävällä suuttimella jokaisen vedenvaihdon yhteydessä. Muovi- tai muulta pohjalta roskaa voi imuroida sitä mukaa kun sitä sinne kerääntyy, ja itse matto tulee pestä huolella aina silloin tällöin.

Somisteet

Kuva: © Sammakkolampi.net
Suurirakeinen sorapohja, kasveja, kiviä , sekä takana keskellä mustasta muovisesta kukkaruukusta askarreltu luolapiilopaikka. Muita sisusteita sammakko ei välttämättä tarvitsekaan.

Pohjamateriaalin päälle altaaseen asetellaan erilaisia somisteita. Somisteina voi käyttää vesikasveja, kiviä, juurakoita, ruukkuja, muoviesineitä,... vaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Somisteiden ainoa tarkoitus ei ole tehdä altaasta ihmiselle mukavampaa katsella, vaan ne tarjoavat paljon myös altaassa asuville sammakoille. Ensinnäkin ne tarjoavat piilo- ja varjopaikkoja joihin eläimet voivat vetäytyä. Toisekseen sammakot käyttävät lähelle pintaa tulevia kasveja ja muita esineitä tukipisteinä halutessaan killua pinnan tuntumassa: sammakko työntää nenänsä veden pinnalle, ja "ankkuroi" itsensä paikallaan ottamalla toisella tai molemmilla takajaloillaan tukea vesikasvista tai muusta tukipisteestä. Jos altaassa on eläviä kasveja, käyttävät ne sammakoiden ulosteita ja lisäävät veteen happea kasvaessaan. Niinpä kasveista on suoranaista hyötyä myös altaan puhtaanapitämisessä. Mikäli sammakot kaivavat kasvit irti maasta, voi ne istuttaa erillisiin ruukkuihin ja laittaa ruukun pinnalle isompia kiviä estämään sammakoiden kaiveluvimmaa.

Somisteita valitessa mielikuvituksen voi antaa lentää, kunhan huolehtii siitä etteivät esineet laske veteen mitään haitallista. Hyvänä nyrkkisäntönä voi pitää sitä, että somisteista jotka on suunniteltu akvaariokäyttöön, tai joissa voi säilyttää elintarvikkeita ei liukene veteen mitään haitallista. Toinen tärkeä seikka somisteiden valinnassa ja asettelussa on se, että sammakot eivät saa pystyä kaatamaan niitä päälleen, tai jäädä jumiin niiden koloihin.

Kielettömät sammakot eivät normaalisti kiipeä veden pinnan yläpuolelle, joten altaassa ei tarvitse olla erityistä maa-aluetta, tai muuta osaa jonne sammakot pääsisivät vedestä ylös kiipeämään. Jos jokin osa sisusteista kuitenkin nousee pinnan tuntumaan, on mahdollista että sammakot käyvät silloin tällöin aivan matalassa vedessä jolloin niiden selkä nousee veden pinnan yläpuolelle.

Kuva: © Sammakkolampi.net
Mangrovejuurakot ovat suosittuja sisusteita akvaattisten sammakoiden altaissa. Tässä juurakko on aseteltu niin, että pieni osa siitä nousee veden pinnan yläpuolelle. Näin syntyy pintaa kohden madaltuva "ranta" josta sammakot voivat valita haluamansa oleskelusyvyyden. Oikealla on suuresta saviruukusta halkaistu palanen, joka muodostaa luolapiilon, ja sen yläpuolla on aivan pinnan alapuolella kelluvia vesikasveja. Akvaarion takapuolelle on teipattu muovinen taustakuva, joka peittää takana olevan valkoisen seinän ja luo näkymästä todellisuutta rehevämmän ja luonnollisemman.

 
© 2007 Niina & Joonas Gustafsson
www.sammakkolampi.net/kynsisammakot