Nuolimyrkkysammakot

Nuolimyrkkysammakot (sammakkoheimo Dendrobatidae) ovat värikkäitä, pienikokoisia sammakoita uuden maailman sademetsistä.

Huiman värikkyytensä, päiväaktiivisuutensa, ja myös varmasti myrkyllisyytensä johdosta nuolimyrkkysammakot ovat saaneet sammakkoharrastajien parissa valtavan suosion. Erityisesti Keski-Euroopassa näitä eläimiä harrastetaan mittavissa määrin ja siellä on myös monia pelkästään näihin sammakoihin erikoistuneita yhdistyksiä. Suomessa nuolimyrkkysammakot eivät vielä ole saavuttaneet samanlaista suosiota, mutta 2000-luvun alkuvuosina ne ovat meilläkin yleistyneet huomattavasti.

Sukujen Epipedobates, Phyllobates sekä Dendrobates edustajat. © Sammakkolampi.net

Nuolimyrkkysammakoiden heimossa yli 200 lajia erilaisia sammakoita. Tieteellisesti ne on perinteisesti jaettu vajaaseen kymmenkuntaan sukuun, joista tunnetuimpia ovat esimerkiksi (Colostethus, Dendrobates, Epipedobates ja Phyllobates). Heimon taksonomia kuitenkin elää jatkuvasti, ja esimerkiksi kesällä 2006 julkaistiin uusi tutkimus jossa nuolimyrkkysammakot jaettiin kahteen erilliseen heimoon ja lukuisiin pienempiin sukuihin. Se mihin lopputulokseen tutkijat lopulta päätyvät selviää vain ajan kanssa, mutta lukiessaan näistä sammakoista kertovia tekstejä, on hyvä tiedostaa että monien lajien tieteelliset nimet ovat aikain kuluessa muuttuneet moneen kertaan. Näillä sivuilla käytetään vielä toistaiseksi perinteistä, konservatiivista luokittelua.

Koska näille eläimille ei juurikaan ole olemassa vakiintuneita suomalaisia nimiä, on näistä eläimistä kiinnostuneen opeteltava ainakin häntä kiinnostavien lajien tieteelliset nimet, vaikka ne aina toisinaan muutuvatkin. Yleisimmin terraariossa tapaa reilua kymmenkuntaa lajia kolmesta eri suvusta (Dendrobates, Epipedobates ja Phyllobates). Muiden sukujen lajit ovat yleensä tylsemmän värisiä (ruskehtavia), eikä niitä ehkä juuri tästä syystä kovin usein näen terraariossa. Vaikka suvuissa paljon kiinnostavia lajeja olisikin.

Luonnossa nuolimyrkkysammakoita tavataan Väli-Amerikan Nicaraguasta Amazonin sademetsiin Etelä-Amerikassa, aina lähes Kauriin kääntöpiirille saakka. Suurimmat lajit (esimerkiksi Dendrobates tinctorius) saavuttavat jopa 6 cm pituuden, kun taas pienimmät (kuten Dendrobates virolinensis) jäävät puolentoista sentin tietämille.

Myrkyllisyys

Nimi nuolimyrkkysammakko (tai myrkkynuolisammakko, kuten jotkut sanovat) tulee Kolumbian Choco-intiaanien tavasta kastaa juosiaseensa nuolenkärki sammakoiden iholleen erittämään mykkyyn. Intiaanit ilmeisestikin käyttävät nuolissaan kolmea lajia: Phyllobates terribilis, P. bicolor ja P. aurotaenia -sammakoiden myrkkyä. Loput heimon sammakoista ovat saaneet nimensä näiden kolmen lajin ominaisuuksien mukaan.

Phyllobates terribilis, myrkyllisin kaikista nuolimyrkkysammakoista. © Sammakkolampi.net

Valtaosa kaikista sammakoista erittää iholleen jonkinlaisia myrkyllisiä tai ainakin ärsyttäviä aineita. Sadoista nuolimyrkkysammakoista noin puolella on ihollaan aineita joita voi kutsua myrkyiksi. Terraariossa pidettävistä, erityisen värikkäistä Dendobates ja Phyllobates lajeista valtaosa on enemmän tai vähemmän myrkyllisiä. Nykykäsitys on, että nuolimyrkkysammakot kehittävät myrkkynsä hyönteisistä joita ne syövät luonnossa. Näin ajatellen terraariossa banaanikärpäsiä ja sirkkoja syödessään ne eivät saisi tuotetuksi myrkkyä eivätkä vankeudessa syntyneet sammakot olisi mykyllisiä. Tämä on eräs teoria, jolle tosin on löytynyt runsaasti sitä tukevia todisteita. Jonkinlaisella kunnioituksella nuolimyrkkysammakoihin kannattaa kuitenkin aina suhtautua myös terraariossa, vaikkeivat ne vältämättä tappavan myrkyllisiä olisikaan.

Mykyllisten lajien myrkyt ovat kemiallisesti sekoituksia erilaisia aineita. Myrkyllisimpien lajien myrkkykoktailin eräs pääainesosa on nimeltään batrachotoxksiini. Se on hermomyrkky, joka on eräs myrkyllisimmistä aineista mitä luonnosta on koskaan löydetty. Yhdessä Phyllobates terribilis –sammakossa voi olla tätä myrkkyä niin paljon että sillä tappaisi kerralla 1900 ihmistä.

Intiaanit käyttävät kuitenkin myrkkyä metsästämiseen, sillä hermomyrkky joka on äärimmäisen tappavaa verenkiertoon juotuessaan ei enää olekaan haitallista kuolleesta eläimestä syötynä. Lisäksi intiaanit leikkaavat nuolen uppoamispaikan ympäriltä pois sen palan lihaa johon valtaosa myrkystä on imeytynyt.

Käyttäytymisestä ja lisääntymisestä

Lähes kaikki nuolimyrkkysammakot ovat päiväaktiivisia. Ne liikkuvat metsien pohjakerroksessa tai matalassa kasvillisuudessa, usein pienten lätäköiden tai purojen läheisyydestä. Ravinnokseen ne etsivät erilaisia pieniä selkärangattomia. Heimosta löytyy kuitenkin myös korkeammalla puissa eläviä lajeja.

Kurnuttava Epipedobates tricolor. © Sammakkolampi.net

Monien lajien koiraat puolustavat innokkaasti reviiriään, joka kuitenkin voi olla hyvinkin pieni: ainoastaan jokin yksittäinen ympäristöään korkeammalla oleva kivi tai kasvin lehti. Koiraat kuuluttavat omistusoikeuttaan kurnuttamalla, kukin lajilleen tyypillisellä tavalla. Useiden lajien ääniä voisi kuvata jonkinlaiseksi siritykseksi tai sirpitykseksi, mutta parinsadan lajin joukosta löytyy myös monenlaisia muita ääniä. Joidenkin lajien ääni on hyvin hento, mutta toisaalta toisilla on voimakas kurnutus joka kantaa satojen metrien päähän. Tämä on hyvä ottaa huomioon näitä eläimiä terraariossa pidettäessä: koko kerrostalon kurnutuksellaan täyttävä sammakko ei välttämättä nauti naapurien suurta ihastusta.

Samankin lajin sisällä koirailla on erilaisia ääniä eri tilanteisiin, kuten reviirin puolustamiseen muilta koirailta ja naaraan huokutteluun. Jotkin lajit käyttävät myös koreita värejään niin naaraiden huokutteluun kuin kilpailijoiden pois ajamiseen.

Kun koiras saa houkuteltua naaraan luokseen ja naaras hyväksyy koiraan, alkavat kosiomenot jotka voivat kestää tunteja. Lopulta koiras johdattaa naaraan paikkaan johon sen on hyvä laskea munansa. Lajista riippuen munat lasketaan kosteaan maahan, kasvin lehdelle veden pinnan yläpuolelle tai muihin vastaaviin kosteisiin paikkoihin. Koiras hedelmöittää munat, ja monilla lajeilla koiras huolehtii myös munien hoidosta. Koiras suojelee munia pedoilta ja pitää ne kosteina rakkonsa eritteillä.

Joillakin lajeilla koiras kantaa kuoriutuneet toukat selässään sopivaan pysyvään lätäkköön kasvamaan. Osalla lajeista tuokat syövät eläinperäistä ruokaa, toisilla kasvisperäistä ravintoa. Joillakin lajeilla tuokka kasvaa koko toukka-aikansa ananaskasvin lehtien väliin syntyneessä lätäkössä johon naaras käy säännöllisesti munimassa hedelmöittymättömiä munia tuokalle ravinnoksi (Esim. Dendrobates pumilio).

Tuokkien kehitys kestää yleensä muutaman kuukauden. Lajille tyypillinen väritys alkaa muodostua tuokkavaiheen loppuaikana, joten maalle nousevat nuorukaiset ovat yleensä pienennettyjä hailakoita kopioita vanhemmistaan. Nuorukaisten väri vahvistuu sammakoiden kasvaessa ja lopulta ne saavuttavat saman väriloiston kuin vanhempansa.

© 2004-2007 Niina & Joonas Gustafsson
www.sammakkolampi.net/nuolimyrkkysammakot