Mikä on sammakkoeläin?

Sammakkoeläimet ovat eläinluokka, aivan kuten linnut, nisäkkäät tai kalatkin. Kehityksellisesti ne ovat pidemmällä kuin kalat, sillä ne pystyvät elämään myös maalla. Mutta ne eivät ole yhtä kehittyneitä kuin matelijat, sillä ne tarvitsevat kostean ympäristön ja usein avointa vettä lisääntyäkseen.

Tarkemmin sanottuna sammakkoeläimet ovat pienikokoisia vaihtolämpöisiä selkärankaisia joilla on karvaton ja kostea iho. Ne lisääntyvät munista joista kuoriutuu makeassa vedessä eläviä, kiduksin hengittäviä toukkia. Tuokat käyvät läpi muodonvaihdoksen eli metamorfoosin ja muuttuvat maalla eläviksi, keuhkoilla hengittäviksi eläimiksi. Tästä sammakkoeläimen perusmallista on luonnollisesti olemassa lukuisia erilaisia muunnelmia, mutta valtaosa sammakkoeläimistä mahtuu tähän kuvaukseen. Sammakkoeläimiin kuuluvat sammakot (sammakot ja konnat), salamanterieläimet (salamanterit ja vesiliskot) ja matosammakot.

Vedestä maalle, Eloa kahdessa elementissä. Kuvassa nuori sammakko (Rana temporaria). Useimmat sammakkoeläimet elävät elämänsä ensivaiheet vedessä, mutta nousevat aikuistuttuaan maalle. Monet aikuisetkin sammakkoeläimet palaavat toisinaan hetkeksi vesielementtiin. Tätä sekä vedessä että maalla elämistä kuvaa sammakkoeläintä tarkoittava kreikan kielinen sana "amphibios", joka tarkoittaa "kahtaalla elävää". Tästä sanasta on johdettu moniin kieliin niiden sammakkoeläintä tarkoittava sana, kuten englannin amphibian, ranskan amphibien ja saksan Amphibie. Ja tietenkin myös sammakkoeläinten luokan tieteellinen nimi Amphibia.

Maailmassa tunnetaan yli 6100 sammakkoeläinlajia. Ne on jaettu kolmeen lahkoon ja 57 heimoon. Taksonomia elää jatkuvasti, joten laji-, ja heimomäärät muuttuvat jatkuvasti. Tällä sivustolla esitetyt luvut ovat tilanteesta maaliskuulta 2007, ja luokittelu on esitetty Amphibian Species of the World -tietokannan mukaisesti. Sammakkoeläinten kolme lahkoa ovat matosammakot, salamanterieläimet ja sammakot.

Suomessa elää viisi sammakkoeläinlajia: sammakko, viitasammakko, rupikonna, vesilisko ja rupilisko. Ne ovat kaikki lain mukaan rauhoitettuja, joten niitä ei saa ottaa lemmikiksi, eikä niiden kutua tai nuijapäitä saa kerätä purkkiin.


© 2005-2007 Niina & Joonas Gustafsson
www.sammakkolampi.net/sammakkoelaimet